Google flight simulator

Tämän kai kaikki jo tietää, mutta jos Google Earthissa painaa cmd-option-A (sanon yhä että omppu-alt-A (Windowsissa varmaankin ctrl-alt-A (sisäkkäiset sulut on seksikkäitä))) niin pääsee valitsemaan lentskaria ja lentelemään. Miksei minulle kerrottu aiemmin, perjantai-iltani on pelastettu.

Google earth

iTunes-kokemuksia

Rekisteröidyin iTunes Music Storeen, kun vihdoinkin sain hankittua Visa-kortin. Tarkoitus ei ollut hankkia uutta musiikkia, vaan saada helpommin levyjen kansitaiteet iTunesiin.

Piti sitä ostamistakin sitten kokeilla. Ostin kokeeksi Secret Chiefs 3:n The Exile -biisin huimaan 99 sentin hintaan ja parin kuuntelun jälkeen sitten koko Book of Horizons -levyn. Muutamia huomioita:

  • Biisit ovat 128kbps AAC:tä. Välttää mulle, ei välttäne kaikille? Tietty parempilaatuisia ja lossless-pakattuja versioita on ainakin joistakin levyistä tarjolla.
  • Ostaessani levyn, jolta omistin jo yhden biisin, se hyvitettiin kokonaisuudessaan levyn hinnassa. Loistavaa, näin sen pitää mennäkin.
  • iTMS muistaa luottokorttini numeron. Ahdistaa vähän, mutta ei varsinaisesti pelota.
  • Kopiosuojauksesta huolimatta levyn saa polttaa kiltisti audio-cd:ksi.

Kyllä minä näitä kympin levyjä voisin jatkossakin ostaa. Oikeat CD-levyt menevät helposti naarmuille ja en nyt niin kova kansitaidefanaatikko ole että se oikeuttaisi hintaeron. Ja onhan tämä ostaminen helppoa ja näppärää. Vähän liiankin helppoa, saas nähdä miten käy kun seuraavan kerran tekisi mieli hommata baari-illan jälkeen jotain hyvää musiikkia - käynnistyykö bittorrent vai iTunes Music Store...

Ettei totuus unohtuisi

totuus

Kokonainen (wanha) video löytyy youtubesta.

Puolustustila

Pelattiin pitkästä aikaa matsi Defconia, olipas mukavaa vaikka kesän aikana rutiini oli jo ehtinyt unohtua ja itse kukin taisi sortua typeriin virheisiin.

Jos et ole vielä kokeillut, kokeile. Ilmaisella demolla voi pelata tietokonetta vastaan ja jokaiseen moninpeliinkin mahtuu aina yksi demopelaaja. Täysi versio ei maksa kuin 15 euroa ja versiot löytyvät Windowsille, Macille ja Linuxille. Rautavaatimuksetkaan eivät päätä huimaa... Enemmän tuttuja pelaajia = enemmän pelejä tuttujen kanssa = enemmän kivaa.

NTP Pool project

Unohdinpa kertoa, että ntp.juuso.org on stratum 2:n ntp-palvelin ja mukana NTP Pool Projectissa.

Hommahan toimii niin, että NTP Pool ohjaa kyselyt eteenpäin (enemmän tai vähemmän) tasaisesti poolissa oleville palvelimille, jolloin yksittäiset palvelimet eivät kuormitu liikaa. Kyseinen pool on oletusarvoisena ntp-palvelimena mm. useilla Linux-distribuutioilla Debianista Red Hatiin, ja suosion vuoksi projekti tarvitsee kipeästi lisää palvelimia ympäri maailmaa. Omalle palvelimellani kyselyitä tulee noin viisi sekunnissa, joka ei toki näy millään tavalla koneen kuormituksessa ja kuukausittainen liikennekin jää(nee) gigatavun paikkeille.

Niin, että hankipas sinä staattisen ip:n omistaja vähän hyvää mieltä ja liity myös projektiin. Jaellaan siellä silloin tällöin myös kaikenlaista sponsoritauhkaakin.

Bragging rights

Porcupine tree

... ja näemmä kommenttispämmi on löytänyt tiensä blogiini, eli eiköhän se ole aika vihdoinkin nysvätä joko captcha tai muu luova harhautusmenetelmä. Onpahan illaksi puuhaa...

Iltakävelykuvia

Tuli taas melkoinen läjä kuvia sorsapuistosta.

Öisin on varsin mukava kuvata, mutta tuollaisilla 10-50 sekunnin valotusajoilla kamerajalusta olisi varsin tervetullut keksintö. Ostoslistalla kohtuuhintainen tripodi on ollut jo ikuisuuden, oikeastaan kai enää odotellaan että sopiva sattuu kohdalle. Onnistuuhan tuo tiettyyn rajaan asti toki roskiksiin ja aidantolppiin nojaillen, mutta tulos on aina vähän arpapeliä, puhumattakaan siitä että moinen toiminta rajoittaa kuvauspaikkoja ja -kulmia aika lailla.

Kuka, mitä

Olen Juuso Pääkkönen, 28-vuotias häiskä Tampereelta. Kirjoitan tänne kaikesta, mikä ei kiinnosta ketään. Päivisin hankin elantoa IT-projektien parissa, iltaisin silitän kissaa ja saatan räpsäistä pari valokuvaa. Viikonloppuisin äijäilen katsomalla formuloita ja kahisuttamalla tuulipukua.

RSS

Minä muualla

Facebook Jaiku Last.fm LinkedIn Djangoppl

Lisäksi minut tavoittaa myös perinteisesti:
Itsenäisyydenkatu 7-9 A 48
33100 TAMPERE

GSM: 045-1296247

Uusimmat kommentit

10.10. Arttu @ Vaalispämmiä: Sofia Vikmanin, sekä muutaman muun kokoomuksen ehdookaan, mainoksia näkyi yliopiston ...

06.10. Juuso @ Vaalispämmiä: Avustajat toki. En oleta, että Sofia olisi varta vasten käynyt ...

06.10. Timo L. @ Vaalispämmiä: Noita vaalimainoksia taitavat usein jakaa pääosin avustajat, eli sukulaistytöt- ja ...

30.08. Olli @ Pallopanoraama: oho huh! enno omatekosena koskaa nähny. tämähän on kiva. jotai ...

03.08. Mika @ Polkupyöräilyn alkuaskeleita: Jaahas, ens kerralla kunto on jo sillä mallilla, että pyöräilet ...