Jostain kai tämä pitää aloittaa.
Mikään aiemmista valmiista blogipalveluista tai julkaisujärjestelmistä ei luonnollisestikaan kelvannut minulle, vaan piti välttämättä päästä keksimään pyörä uudestaan. Tässä sitä sitten ollaan, aika tarkalleen kaksi vuorokautta sen jälkeen kun aloin tekemään omaa blogisoftaa. Olihan tässä taustalla muitakin motivaattoreita - Pythonin ja Djangon opettelu sujui mukavasti mielekkään projektin parissa. Eikä nämä viimeiset pari päivää ihan kokonaan koodaamisen parissa ole kuluneet, olenhan minä ööö nukkunut ja pelannut pelin defconia!
Keskenhän tämä on, kuten kaikki projektit aina tuppaavat olemaan. Ulkoasu on vähän mitä sattuu, kun en ole mikään webbileiskavelho eikä admin-puolikaan ole erityisen viimeistelty - mutta sitähän kävijät eivät näe, häh häh. Enköhän ajan myötä sitäkin puolta viilaa vähän mukavammaksi. Kaikenkaikkiaan hieno purkkani toimii jo siihen malliin, että uskaltaisin antaa tälle jopa versionumeron, olkoon se vaikka 0.1.
Pieni muistilista itseä varten jutuista mitä pitää lähiaikoina toteuttaa:
On ollut vähän hassua kehittää blogisoftaa kun ei ole itse aiemmin (kovinkaan kummoisesti) blogannut eikä erityisemmin edes seuraa mitään blogeja. En oikein edes tiedä mitä toimintoja pitäisi löytyä :)
Taidan antaa linkin jo nyt joillekin ihmisille, että saisin palautetta toiminnallisuudesta, ulkonäöstä ja sensellaisesta. Kritiikki ja parannusehdotukset antaisivat kummasti suuntaa kehitystyölle. Lisäksi olisi kiva tietää, miltä sivut näyttävät muilla selaimilla. Oma valikoimani on aika rajallinen.
Juuri kun pääsin iloitsemasta blogisoftan 0.1-versiosta, tein liudan pieniä muutoksia ja sanon lopputulosta 0.11:ksi.
Eipä kummempaa, askel parempaan päin kuitenkin. Jos minua haastateltaisiin televisiossa, sanoisin että tästä on hyvä jatkaa.
Vuorokauden vaihteen kunniaksi versio 0.12, jossa Isona Juttuna RSS-tuki, eikä paljon muuta. Ok, nyt minä teen jotain muuta, kuten esim. nukun.
Olen Juuso Pääkkönen, 28-vuotias häiskä Tampereelta. Kirjoitan tänne kaikesta, mikä ei kiinnosta ketään. Päivisin hankin elantoa IT-projektien parissa, iltaisin silitän kissaa ja saatan räpsäistä pari valokuvaa. Viikonloppuisin äijäilen katsomalla formuloita ja kahisuttamalla tuulipukua.
Facebook Jaiku Last.fm LinkedIn Djangoppl
Lisäksi minut tavoittaa myös perinteisesti:
Itsenäisyydenkatu 7-9 A 48
33100 TAMPERE
GSM: 045-1296247
toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu joulukuu
tammikuu maaliskuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu joulukuu
18.12. Joulukuun päivitys
06.10. Vaalispämmiä
23.09. Palvelinkatkos
28.08. Nethack menucolors-patchilla Macportsissa
28.08. Parit yökuvat
10.10. Arttu @ Vaalispämmiä: Sofia Vikmanin, sekä muutaman muun kokoomuksen ehdookaan, mainoksia näkyi yliopiston ...
06.10. Juuso @ Vaalispämmiä: Avustajat toki. En oleta, että Sofia olisi varta vasten käynyt ...
06.10. Timo L. @ Vaalispämmiä: Noita vaalimainoksia taitavat usein jakaa pääosin avustajat, eli sukulaistytöt- ja ...
30.08. Olli @ Pallopanoraama: oho huh! enno omatekosena koskaa nähny. tämähän on kiva. jotai ...
03.08. Mika @ Polkupyöräilyn alkuaskeleita: Jaahas, ens kerralla kunto on jo sillä mallilla, että pyöräilet ...