Nykyinen F1-kausi on vaan mielenkiintoisin ainakin viiteen vuoteen. Ja ensimmäinen kerta kahteenkymmeneen vuoteen, kun kauden viimeisessä osakilpailussa kolmella kuskilla on mahdollisuudet mestaruuteen.
Tämänaamuinen GP oli loistavaa viihdettä. Takaa-ajoa, vaihtuvia olosuhteita, ohituksia, ja sitten tietenkin tämä:
Kävin tuolla jossain syrjäisellä rannikkoseudulla ja tapasin villieläimiä.
Vuoden luontokuva on taas valittu ja eiköhän valinta taas herätä ihmetystä ja keskustelua. Aluksi itselläkin tuli aika suuri WTF-reaktio, mutta toisaalta ymmärrän kyllä valinnan. Mieluummin tällainen, varmasti ainutkertaisen tilanteen ikuistaminen, kuin haaskan raahaaminen metsään kuvaukselliselle paikalle ja karhun odottaminen saapuvaksi kuva valmiiksi sommiteltuna.
Ja jee, Kuhmossa otettu kuva!
Piti kuvien lisäksi ottaa videotakin, kun olivat niin veikeitä.
... rutkasti parempilaatuisena täällä
Opera 9.5 "Kestrel" on siirtynyt alpha-vaiheesta betaan. Alphaa kovasti vaivanneet takkuiluongelmat ovat poistuneet. Käytin 9.5 alpha 1-versiota pääasiallisena selaimenani mutta osa ongelmista oli hermojaraastavia, eikä vähimpänä jatkuva rantapalloilu mac os x:ssä.
Beta 1 näyttää korjanneen nuo ongelmat ja myös muita parannuksia löytyy sieltä sun täältä. Toki kyseessä on beta, joten jotain ongelmia voi löytyäkin, mutta onhan tämä tällaisenaankin paras selain mitä maa päällään kantaa... Noh, selainsodat sikseen. Jos kiinnostaa, niin beta löytyy täältä Windowsille, Linuxille ja OS X:lle.
Ihan mukavaa että maikkari viihdyttää MAXavia asiakkaitaan myös formulakauden ulkopuolella näyttämällä takavuosien kisoja. Formuloiden historiassa on kuitenkin niin paljon mielenkiintoisia ja värikkäitä viikonloppuja, että tämähän on loistavaa... vai onko?
Vuoden kolmea viimeistä viikonloppua lukuunottamatta klassikkokisat ovat maikkarin toimituksen valitsemia. Luvassa on seuraavat jännittävät tapahtumat: Häkkinen voittaa, Häkkinen voittaa, Häkkinen voittaa ylivoimaisesti, Häkkinen voittaa, Häkkinen voittaa, Kimi voittaa, Häkkinen voittaa. Huoh.
Noh, kolme viimeistä viikonloppua (viikot 50,51,52) näytetään katsojien valitsemat kolme suosikkikisaa. Mutta mitä onkaan valikoimassa? Keke voittaa tylsän kilpailun, Häkkinen voittaa tylsemmän kilpailun, Kimi ajaa ekaa kertaa formuloissa.
Mitä helevettiä. Missä on esim. Monaco 1996, tuo klassinen sadekelikilpailu jossa mm. Salo kolaroi Schumacheriin ja parivaljakko yhdessä vei vielä Häkkisenkin ulos kisasta, ja loppujen lopuksi vain kolme autoa selvisi ehjänä maaliin? Missä on Imola 1994, joka ei tarkennusta kaivanne? Missä on ne kiinnostavat kilpailut ja aidot klassikot? Kun oikeaa valinnanvaraa ei tuntunut olevan, äänestin paria adelaiden rykäisyä. Olkoot. Kiitos maikkari, että pakotatte yhä katsomaan formuloita täysin sinivalkoisin silmin välittämättä mistään muusta mielenkiintoisesta formuloihin liittyvästä. Siellä radalla vilistää tosiaan Heikin ja Kimin lisäksi 20 muutakin autoa.
Olen Juuso Pääkkönen, 28-vuotias häiskä Tampereelta. Kirjoitan tänne kaikesta, mikä ei kiinnosta ketään. Päivisin hankin elantoa IT-projektien parissa, iltaisin silitän kissaa ja saatan räpsäistä pari valokuvaa. Viikonloppuisin äijäilen katsomalla formuloita ja kahisuttamalla tuulipukua.
Facebook Jaiku Last.fm LinkedIn Djangoppl
Lisäksi minut tavoittaa myös perinteisesti:
Itsenäisyydenkatu 7-9 A 48
33100 TAMPERE
GSM: 045-1296247
toukokuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu joulukuu
tammikuu maaliskuu kesäkuu heinäkuu elokuu syyskuu lokakuu joulukuu
18.12. Joulukuun päivitys
06.10. Vaalispämmiä
23.09. Palvelinkatkos
28.08. Nethack menucolors-patchilla Macportsissa
28.08. Parit yökuvat
10.10. Arttu @ Vaalispämmiä: Sofia Vikmanin, sekä muutaman muun kokoomuksen ehdookaan, mainoksia näkyi yliopiston ...
06.10. Juuso @ Vaalispämmiä: Avustajat toki. En oleta, että Sofia olisi varta vasten käynyt ...
06.10. Timo L. @ Vaalispämmiä: Noita vaalimainoksia taitavat usein jakaa pääosin avustajat, eli sukulaistytöt- ja ...
30.08. Olli @ Pallopanoraama: oho huh! enno omatekosena koskaa nähny. tämähän on kiva. jotai ...
03.08. Mika @ Polkupyöräilyn alkuaskeleita: Jaahas, ens kerralla kunto on jo sillä mallilla, että pyöräilet ...